Category: tkuvaltuusto

  • Apulaispormestari Elina Rantanen: Varissuo on myös tulevaisuudessa yksi Turun parhaista lähiöistä

    Apulaispormestari Elina Rantanen: Varissuo on myös tulevaisuudessa yksi Turun parhaista lähiöistä

    ”Varissuo on ollut yksi Turun parhaista palvelulähiöistä, mutta nyt suunta on kääntynyt”, kirjoitti Turun Sanomat 27.1. Tilanne on kuitenkin väliaikainen; suunta ei ole pysyvästi kääntynyt. Varissuo on 1970- ja 1980-lukujen taitteessa rakennettu lähiö, jonka julkiset rakennukset ovat samoihin aikoihin korjaustarpeessa. Niin terveysasema kuin koulu ovat väistötiloissa. Kummankin pysyvästä ratkaisusta on kuitenkin määrä tehdä päätökset kuluvan vuoden…

  • Valtuustoaloite: Lauste tarvitsee isomman asukaskohtaamispaikan

    Valtuustoaloite: Lauste tarvitsee isomman asukaskohtaamispaikan

    Kohtaamispaikaksi kutsutaan kaikille kansalaisille avointa, mahdollisesti jollekin ihmisryhmälle suunnattua, tilaa, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tarjota kansalaisille mahdollisuus vapaamuotoiseen kohtaamiseen. Kohtaamispaikkoja ylläpitävät usein järjestöt, kunnat ja/tai seurakunnat. Lähiötupa on tällä hetkellä ainoa yhteinen kohtaamispaikka, ja siellä on hyvä asukkaita yhdistävää toimintaa. Tämä on helpompaa kesällä, kun ihmiset voivat olla ulkona. Nykyinen yhteinen kohtaamispaikka sijaitsee keskeisellä paikalla…

  • Turun vihreä valtuustoryhmä: Turun tulee jatkossakin huolehtia asukkaidensa hyvinvoinnista ja olla kunnianhimoinen luonto- ja ilmastokaupunki

    Turun vihreä valtuustoryhmä: Turun tulee jatkossakin huolehtia asukkaidensa hyvinvoinnista ja olla kunnianhimoinen luonto- ja ilmastokaupunki

    Turun vihreä valtuustoryhmä on julkistanut tavoitteensa Turun kaupungin talousarvioneuvotteluihin. Vihreät suhtautuvat kaupungin taloustilanteeseen vakavasti ja ovat valmiita tasapainottamaan taloutta kestävällä tavalla. Vihreät eivät kuitenkaan ole valmiita sitoutumaan sellaisenaan kaikkiin kansliapäällikön talousarvioesityksessä esitettyihin kohdentamattomiin säästöihin, koska niistä ei ole tarpeeksi tietoa.  – Ensisijainen vaihtoehto on tehdä maltillinen veronkorotus jo vuodelle 2024, jotta kaikkia säästöjä, joiden vaikutuksia…

  • Valtuustoaloite: Esteettömiä levähdyspaikkoja Aurajokirantaan

    Valtuustoaloite: Esteettömiä levähdyspaikkoja Aurajokirantaan

    Jokaisen tulisi voida nauttia vapaa-ajan viettämisestä Aurajokirannassa. Tällä hetkellä suurelle osalle jokirannan penkeistä ei pääse pyörätuolilla tai muulla apuvälineellä. Jokirannan maisemissa levähtämistä vaikeuttavat myös kulkuväylien tasoerot. Esimerkiksi pyörätuolilla itsenäisesti kulkevan henkilön on Itäisellä Rantakadulla käytännössä mahdotonta nousta asfaltoidulta tieltä laatoitukselle muutoin kuin siltojen kohdalta.  Jokirannassa tulisi olla säännöllisin välimatkoin esteettömiä levähdyspaikkoja. Esteettömän  kulun lisäksi olisi…

  • Valtuustoaloite: Selvitys pienydinvoimalan sijoittamisesta Turun seudulle

    Valtuustoaloite: Selvitys pienydinvoimalan sijoittamisesta Turun seudulle

    Ilmastokriisi on aikamme suurin haaste, jota on ratkottava ennakkoluulottomasti ja kaikin realistisin keinoin. Viisi vuotta sitten valtuustoaloitteella pyydettiin selvitystä siitä, voisiko Turun alueella tuottaa kauko- ja prosessilämpöä ydinvoiman avulla (käytännössä pienillä modulaarisilla reaktoreilla eli SMR-tekniikalla). Tuolloin katsottiin, että kysymys ei ole ajankohtainen. Maailma on kuitenkin muuttunut radikaalisti viiden vuoden aikana, ja nyt tarvitaan uuden tilanteen…

  • Turun vihreä valtuustoryhmä: Pandemian jälkeen panostettava hyvinvointivelan korjaamiseen ja työntekijöiden jaksamiseen

    Turun vihreä valtuustoryhmä: Pandemian jälkeen panostettava hyvinvointivelan korjaamiseen ja työntekijöiden jaksamiseen

    Vihreiden vaalitavoitteet etenevät sekä pormestariohjelmassa että lautakuntien vuoden 2022 talousarvioesityksissä. Turun vihreä valtuustoryhmä on tyytyväinen pormestarimallissa parannettuun taloussuunnitteluun, jonka myötä lautakunnat ovat löytäneet keskeiset tarpeet toiminnan kehittämiseen. Ryhmä pitää erityisen tärkeänä hyvinvoinnin vihreän apulaispormestarin Elina Rantasen johdolla asetettua tavoitetta siitä, että terveysasemien jonoja ja pandemian aiheuttamaa hoitovelkaa puretaan. Samalla on jatkettava henkilökunnan palkkojen tarkistamista ja…

  • Vihreiden ryhmäpuhe valtuustossa: pormestariohjelma luo hyvät puitteet ilmastoteoille, hyvinvointipalveluille ja paremmalle osallisuudelle

    Vihreiden ryhmäpuhe valtuustossa: pormestariohjelma luo hyvät puitteet ilmastoteoille, hyvinvointipalveluille ja paremmalle osallisuudelle

    Vihreät lähti mukaan pormestariohjelmaneuvotteluihin tavoitteenaan edistää erityisesti konkrettisia ilmastotekoja, ennaltaehkäiseviä hyvinvointipalveluja ja vahvempaa turkulaisten osallisuutta. Tämän lupauksen olimme vaaleissa tehneet äänestäjillemme, ja neuvotteluissa oli ensimmäinen lunastamisen paikka. Iloksemme ohjelmasta muodostuikin sellainen, jonka varassa Turkua on hyvä kehittää paremmaksi jokaiselle meistä. Näin ollen Vihreät on mukana pormestariohjelmassa ja sitä edistävässä yhteistyössä. Pormestariohjelma antaa vahvan tuen Turun…

  • Turun vihreät esittää Elina Rantasta apulaispormestariksi

    Turun vihreät esittää Elina Rantasta apulaispormestariksi

    Vihreiden ehdokaskokous teki päätöksensä sisäisestä luottamuspaikkajaosta. Vihreät esittävät sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavaksi apulaispormestariksi Elina Rantasta. Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajaksi esitetään Saara Ilvessaloa ja kaupunginhallituksen jäseneksi Konsta Weberiä. Rakennuslautakunnan puheenjohtajaksi Vihreät esittää Riina Lummetta. Seudullisen jätehuoltolautakunnan puheenjohtajaksi esitetään Sofia Engblomia ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi Janina Anderssonia. Andersson jatkaa myös maakuntahallituksessa vihreiden edustajana. Vammaisneuvoston puheenjohtajaksi esitetään Selinä Neraa. Vihreillä on…

  • Vihreät tavoittelee pormestariohjelmaan ilmastotekoja, ennaltaehkäiseviä palveluita ja parempaa osallisuutta

    Vihreät tavoittelee pormestariohjelmaan ilmastotekoja, ennaltaehkäiseviä palveluita ja parempaa osallisuutta

    Turun uusi vihreä valtuustoryhmä on päättänyt tavoitteensa pormestariohjelmaan. Vihreät lähtee neuvotteluihin edistämään konkrettisia ilmastotekoja, ennaltaehkäiseviä hyvinvointipalveluja ja vahvempaa turkulaisten osallisuutta. –Vihreä valtuustoryhmä esittää pormestariohjelmaan konkreettisia toimenpiteitä ja vuosittaisia velvoitteita kaupungin ilmastotavoitteen saavuttamiseksi. Turun on määrä olla ilmastoneutraali vuonna 2029, mutta erityisesti liikenteen päästökehitys on ollut huonoa. Siksi vihreät esittää päästöbudjettia ja kävely-, pyörä- sekä joukkoliikenneinvestointeja.…

  • Vihreät haluavat pitkäaikaisen päihdehuollon asumisratkaisun asunto ensin -mallin mukaisesti

    Vihreät haluavat pitkäaikaisen päihdehuollon asumisratkaisun asunto ensin -mallin mukaisesti

    Niittykodin haastava tilanne tuotiin maanantaina puheenjohtajan esityksestä kaupunginhallitukseen asti. Kyseessä on päihdehuollon tuetun asumisen keskitetty yksikkö, jossa ei vaadita asukkailta päihteettömyyttä. Niittykoti on ollut otsikoissa perustamisestaan asti ja sen toiminnan jatko on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Kaupunginhallituksen enemmistö oli sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelemän pohjaesityksen kannalla. Sen mukaisesti Niittykodin seuraajasta käynnistetään kilpailutus, eikä optiota…