Turun vihreä kunnallisjärjestö nimesi ensimmäiset 42 ehdokastaan kevään 2025 kuntavaaleihin kokouksessaan torstaina 13.6.2024. Samalla päätettiin, miten ja milloin Vihreiden pormestariehdokas valitaan.

– Tällä kaudella Vihreät on saanut Turkuun lisää kaupunkitilaa kävelylle, pyöräilylle ja oleilulle. Olemme panostaneet kaupunkilaisten hyvinvointiin muun muassa merkittävillä koulu- ja päiväkoti-investoinneilla, lähiöiden kehittämisellä ja päätöksellä harrastekortista. Meillä oli alkukaudesta hyvinvoinnin ja loppukaudesta kaupunkiympäristön apulaispormestarin paikka, minkä ansiosta olemme saaneet jätettyä vahvan vihreän kädenjäljen päätöksentekoon tuleviin asioihin jo valmisteluvaiheessa, kertoo Turun vihreän valtuustoryhmän nykyinen puheenjohtaja, ehdolle kuntavaaleihin 2025 asetettu Sofia Engblom.

– Tuomme kuntavaaleihin vahvan vihreän vaihtoehdon ja haemme turkulaisilta entistä vankempaa luottamusta sen toteuttamiseksi. Tavoittelemme paikkamäärän tuntuvaa kasvua ja lähdemme tosissamme kilpailemaan pormestaripuolueen asemasta, Engblom ilmoittaa.

Nimettyjen ehdokkaiden joukossa on viisi nykyistä kaupunginvaltuutettua sekä neljä varavaltuutettua. Ensi kertaa ehdolla olevia on yhteensä 13.

Rasmus Hurmerinta, 26, on ehdokkaana ensimmäistä kertaa. Tällä hetkellä Hurmerinta toimii Turun vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajana sekä Vihreiden edustajana Turun hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnassa.

– Olen lähdössä erittäin innoissani ensimmäistä kertaa ehdolle kuntavaaleihin. Haluan kehittää Turkua paremmaksi lapsia ja nuoria sekä tulevaisuutta varten. Pääteemojani vaaleissa ovatkin juuri nuoret, koulutus ja yhdenvertaisuus kaikilla tasoilla, hän kommentoi.

– Olen ylpeä ja ilahtunut jo nyt laajasta ja moninaisesta ehdokasjoukostamme, josta löytyy sekä kokemusta että uusia nimiä. Kuntavaalit ovat vaalit, joissa päätetään arjen perusasioista ja toivotan tervetulleeksi listallemme moninaisen joukon turkulaisia, joita yhdistävät vihreät arvot, kommentoi Turun vihreän kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jyri-Petteri Paloposki.

Kunnallisjärjestön kokous päätti myös, että Vihreät nimeää oman pormestariehdokkaansa 15. lokakuuta. Jos tehtävään on tarjokkaita enemmän kuin yksi, pormestariehdokkaista järjestetään jäsenkysely syys-lokakuussa. Jäsenkyselyssä ehdokaspaikasta kilpailevat henkilöt ovat tiedossa 18. syyskuuta.

Vihreät asettaa kevään 2025 kuntavaaleihin Turussa täyden sadan ehdokkaan listan. Ehdokkaita nimetään seuraavan kerran tiistaina 10.9.2024 pidettävässä kunnallisjärjestön kokouksessa.

Ehdokkaat 

Ellä, Teemu
Engblom, Sofia
Etelä, Toni
Fredriksson, Jussi
Harjuniemi, Inari
Heikkilä, Jonas
Hurmerinta, Rasmus
Ilvessalo, Saara
Jackson, Kelvin
Jakobsson, Kari
Jalkanen, Pia
Kaitale, Jonni
Koistinen, Antti
Koivulahti, Samuli
Koskimies, Riitta
Kulmala, Anni
Laukkanen, Liisa
Lenkkeri, Sara
Lindberg, Essi
Liuhamo, Lotta
Lumme, Riina
Mård, Tuukka
Mäkelä, Jakke
Mäkinen, Marjaana
Nera, Selinä
Paloposki, Jyri-Petteri
Porjo, Peppi
Rajala, Otso
Räisänen, Vilka
Saarinen, Matti Oskari
Saarinen, Sofia
Sandberg, Niko
Sankala, Susanna
Stengård, Veeti
Vahala, Tatu
Vaulanen, Niklas
Vaurola, Ville
Vähä-Heikkilä, Matti
Välke, Olli
Wahlsten, Aliisa
Weber, Konsta
Wessman, Kukka-Maaria