Turun vihreä kunnallisjärjestö nimesi 16 ehdokasta lisää kevään 2025 kuntavaaleihin kokouksessaan tiistaina 10.9.2024. Vihreät on aiemmin nimennyt 42 ehdokasta.
– Haluan Suomen vanhimman, ensi kaudella 800 vuotta täyttävän kaupungin katsovan rohkeasti tulevaan. Erityisesti kaupungin luontotyö ja vihreyden lisääminen kasvavassa, rakentuvassa kaupungissa täytyy pitää vahvasti kärjessä kuten myös se, että lisäämme asukkaiden mahdollisuuksia voida hyvin ja olla mukana tekemässä yhteistä kaupunkiamme, kertoo kaupunginvaltuutettu ja apulaispormestari Elina Rantanen. Rantanen on ilmoittanut olevansa käytettävissä myös Turun vihreiden pormestariehdokkaaksi.
Tänään nimettyjen ehdokkaiden joukossa on nykyisistä kaupunginvaltuutetuista Rantasen lisäksi Niina Ratilainen sekä kaksi varavaltuutettua.
Vihreät nimeää oman pormestariehdokkaansa 15. lokakuuta. Jos tehtävään on tarjokkaita enemmän kuin yksi, pormestariehdokkaista järjestetään jäsenkysely 23. syyskuuta – 7. lokakuuta. Jäsenkyselyssä ehdokaspaikasta kilpailevat henkilöt ovat tiedossa 18. syyskuuta. Elina Rantanen on ensimmäinen kisaan ilmoittautunut.
Nimettyjen ehdokkaiden joukossa on varavaltuutettu, Turun monikulttuurisuusneuvoston jäsen Theresia Bilola. Hän pyrkii Turun kaupunginvaltuustoon toista kertaa.
– Turku ansaitsee johtajuutta, joka edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja ympäristön kestävyyttä – ei politiikkaa, jota ohjaa kapea-alainen poliittinen agenda. Vahva paikallishallinto voi puolustaa edistyksellisiä arvoja ja suojella asukkaidensa etuja kansallisesta poliittisesta ilmapiiristä riippumatta. Käyttämällä äänioikeuttasi, ryhtymällä ehdokkaaksi tai liittymällä kampanjoimaan valitset, että ihmiset, ympäristö ja sosiaalinen hyvinvointi asetetaan päätöksenteon keskiöön, Bilola linjaa.
Vihreät on nyt nimennyt yhteensä 58 turkulaista kuntavaaliehdokasta. Vihreät asettaa kevään 2025 kuntavaaleihin Turussa täyden sadan ehdokkaan listan. Ehdokkaita nimetään seuraavan kerran tiistaina 15.10.2024 pidettävässä kunnallisjärjestön kokouksessa, jossa nimetään myös kunnallisjärjestön pormestariehdokas.
– Tänään nimetyt ehdokkaat tuovat listallemme runsaasti monipuolista kokemusta, näkemystä ja tuoreita ajatuksia. Listamme kokoaminen jatkuu ja kannustankin kaikenlaisia kaupunkilaisia erilaisista taustoista mukaan yhteiseen vaalityöhömme kestävän, kasvavan, kehittyvän ja monimuotoisen Turun puolesta, kommentoi Turun vihreän kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jyri-Petteri Paloposki.
10.9. nimetyt ehdokkaat
Bilola, Theresia
Ilmanen, Artturi
Koivu, Janna-Riia
Lamminpää, Mika
Likki, Harri
Näse, Hilkka
Ollikkala, Tuija
Poutiainen, Eeri
Rantalainen, Vesa-Pekka
Rantanen, Elina
Ratilainen, Niina
Reini, Marko
Stenroos, Mikko
Sundqvist, Mikaela
Säikkä, Maikki
Väisänen, Jukka
Aiemmin nimetyt ehdokkaat
Ellä, Teemu
Engblom, Sofia
Etelä, Toni
Fredriksson, Jussi
Harjuniemi, Inari
Heikkilä, Jonas
Hurmerinta, Rasmus
Ilvessalo, Saara
Jackson, Kelvin
Jakobsson, Kari
Jalkanen, Pia
Kaitale, Jonni
Koistinen, Antti
Koivulahti, Samuli
Koskimies, Riitta
Kulmala, Anni
Laukkanen, Liisa
Lenkkeri, Sara
Lindberg, Essi
Liuhamo, Lotta
Lumme, Riina
Mård, Tuukka
Mäkelä, Jakke
Mäkinen, Marjaana
Nera, Selinä
Paloposki, Jyri-Petteri
Porjo, Peppi
Rajala, Otso
Räisänen, Vilka
Saarinen, Matti Oskari
Saarinen, Sofia
Sandberg, Niko
Sankala, Susanna
Stengård, Veeti
Vahala, Tatu
Vaulanen, Niklas
Vaurola, Ville
Vähä-Heikkilä, Matti
Välke, Olli
Wahlsten, Aliisa
Weber, Konsta
Wessman, Kukka-Maaria