Turun vihreä kunnallisjärjestö nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2021 kuntavaaleihin kokouksessaan torstaina 4.2. Vihreillä on nyt Turussa nimettynä 100 kuntavaaliehdokasta eli täysi lista. Huhtikuun kuntavaaleissa vihreät tavoittelevat Turun suurimman puolueen asemaa ja pormestarin paikkaa. Vihreiden ehdokas Turun pormestariksi on Elina Rantanen.

Molemmilla viimeisimpinä nimetyistä ehdokkaista on vahva aktivistitausta. Opiskelija ja ilmastoaktivisti Sara Nyman, 21, on ensimmäistä kertaa ehdolla vaaleissa.

– Kaupungeissa tehdään merkittäviä päätöksiä ilmaston kannalta, joten tuntuu tärkeältä olla vaikuttamassa näihin asioihin myös paikallisella tasolla, sanoo tuore ehdokas Sara Nyman.

Toinen uusista ehdokkaista on kohta 30 vuotta täyttävä muunsukupuolinen sairaanhoitajaopiskelija, transasiantuntija ja -aktivisti Panda Eriksson. Eriksson on aiemmissa kuntavaaleissa ollut Feministisen puolueen ehdokkaana ja kampanjoi nyt sitoutumattomana ehdokkaana vihreiden listalla.

– Sitoutumaton ehdokkuus oli pitkän pohdinnan takana, mutta Turkuun tarvitaan juuri nyt koronan ja ilmastokriisin aikaan sote-puolta ymmärtäviä, ihmisoikeus- ja ilmastoasioita ajavia feministejä. En voinut jättäytyä sivummalle, pohtii Panda Eriksson.

Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riina Lumme on tyytyväinen nimityspäätöksiin.

– Aktivistitaustaiset ehdokkaat sopivat hyvin meidän tiimiimme – lähtihän koko vihreä liikekin aikanaan ilmastoaktivismista. Tällä kokonaisuudella on ilo lähteä kohti vaaleja, toteaa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riina Lumme .

Vihreät asettaa kevään 2021 kuntavaaleihin Turussa täyden sadan ehdokkaan listan. Viimeiset ehdokkaat on nyt nimetty.

Ehdokkaiden ikähaarukka on 19–68 vuotta, ja heidän ammatti- ja koulutustaustansa on monialainen. Nykyisistä valtuutetuista kaksitoista neljästätoista on ehdolla jatkokaudelle. Ehdokkaista 49 on ollut joskus aiemmin ehdolla kuntavaaleissa ja 51 on ensimmäistä kertaa ehdolla.

Ehdokkaista seitsemän on vieraskielisiä, eli heidän äidinkielensä on muu kuin suomi tai ruotsi. Turun vihreät toimivatkin näissä vaaleissa monikielisesti, ja kotisivuille on koottu tiiviitä tietopaketteja vaaleista yli kymmenellä Turussa puhutulla kielellä.

Vihreiden kuntavaaliohjelma esittää päästöbudjetointia päätöksiin, panostamista ennaltaehkäiseviin palveluihin, esteettömiä lähiluontokohteita sekä terveiden opiskelutilojen varmistamista ja elävän kaupunkikulttuurin tukemista. https://www.turunvihreat.fi/turun-vihreiden-vaaliohjelma-julkaistu/

 

4.2. nimetyt ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 13.6.2021, ehdokkaan ilmoittama titteli)

 

Panda Eriksson, 30, sairaanhoitajaopiskelija, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden konsultti

Sara Nyman, 21, opiskelija

 

Lisätietoa:

kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riina Lumme, p. 044 070 5780

toiminnanjohtaja Olli Välke, p. 050 328 6410

Nimetyt ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 13.6.2021, ehdokkaan ilmoittama titteli)

 

Chia Abdullahpour, 38, omakielinen neuvoja

Janina Andersson, 50, pol.mag., toiminnanjohtaja

Ioana-Alexandra Anica, 36, liiketoiminnan opiskelija, kirjanpitäjä

Assi Askala, 29, European key account manager

Theresia Bilola, 38, kestävän kehityksen politiikan tutkija

Anita Birstolin, 68, TtM, psykoterapeutti

Kati Dibàk, 48, office manager

Teemu Ellä, 29, teollinen muotoilija

Sofia Engblom, 25, opiskelija

Sanna Forsell, 43, FM, asiantuntija

 

Jussi Fredriksson, 41, muusikko, toiminnanjohtaja

Pia-Maria Gardberg, 57, pol. mag, opintoneuvoja

Heidi Haapala, 44, sairaanhoitaja

Erika Halonen, 39, projektijohtaja

Inari Harjuniemi, 27, psykologian maisteri, tutkija

Roda Hassan, 52, tulkki, kääntäjä

Kurt Hedborg, 50, FM, toimittaja, lehtori

Jonas Heikkilä, 46, naturskollärare, HHJ

Teemu Helenius, 28, HuK, opiskelija

Alina Heywood, 22, IB-ylioppilas, sosiaalisen median sisällöntuottaja

 

Wolfgang Hirsch, 60, it-testaaja

Elina Huttunen, 19, opiskelija

Heidi Hyytiäinen, 29, muotoilija

Arja Iho, 63, VTM, johtava asiantuntija

Artturi Ilmanen, 26, opiskelija

Saara Ilvessalo, 31, OTM, universitetslärare i juridik

Kari Jakobsson, 41, DI, ohjelmistosuunnittelija

Sisu Juhanoja, 24, korkeakouluopiskelija

Jorma Jäntti, 61, VTK, operaattori

Jade Kataja, 29, taiteilija

 

Seppo Kemppainen, 55, FM, kehityspäällikkö

Riikka Kevo, 51, TaM, kauppat. yo

Jaana Kinnunen, 57, perheterapeutti

Riitta Koskimies, 60, lehtori

Alli Koskimäki, 29, luokanopettaja

Anni Kulmala, 40, sairaanhoitaja

Joanna Kurth, 50, FM, hankepäällikkö

Annika Laakso, 42, FT, yrittäjä

Tapio Lahti, 67, ICT-ammattilainen, eläkkeellä

Rauno Lahtinen, 53, FT, dosentti

 

Kati Laine, 40, arkeologian yo

Mikko Lampikoski, 45, yrittäjä

Liisa Laukkanen, 43, FT, lehtori

Emmi Lehtinen, 35, koulutussuunnittelija, toimintaterapeutti

Kerttu Lehto, 30, pelitutkija, pienyrittäjä

Essi Lindberg, 39, FM, viestintäkoordinaattori

Riina Lumme, 28, VTK

Aino Marjamaa, 22, opiskelija

Anu Markkanen, 46, VTM

Ulises Marquez, 50, arkkitehti

 

Riina Mustonen, 47, KTM, FM

Jakke Mäkelä, 49, FT, fyysikko

Marjaana Mäkinen, 47, FT, tutkija

Selinä Nera, 20, ylioppilas

Meri Niemi, 28, tradenomi, tanssinopettaja

Ville Niinistö, 44, pol.mag., europarlamentaarikko

Matti Nikama, 32, VTM, tohtorikoulutettava

Olli Nordberg, 61, aluekoordinaattori

Venla Nurminen, 24, opiskelija

Hilkka Näse, 47, KM

 

Elina Okko, 28, diakoniatyöntekijä

Tuija Ollikkala, 64, VTM, fysioterapeutti

Marjut Ollila, 39, yrittäjä

Henri Ovaska, 36, pokeriammattilainen

Asanti Owusu, 30, ravintolatyöntekijä, yhteisöpedagogiopiskelija

Jyri-Petteri Paloposki, 33, yrittäjä

Sanna Passoja, 34, keittiömyyjä

Aino Pohjanvirta, 28, valtiotieteiden ylioppilas, pääsihteeri

Vesa-Pekka Rantalainen, 66, eläkeläinen

Elina Rantanen, 42, FT, kehitysjohtaja

 

Laura Rantanen, 42, toimittaja

Tessi Rantanen, 24, lähihoitaja

Anna Rantasuo, 46, FM

Niina Ratilainen, 35, FM, asiantuntija

Siiri Rattasepp, 51, kokki, palveluohjaaja

Marko Reini, 42, yrittäjä

Jarimo Roivas, 44, KTK, talotekniikkavalvoja

Jere Saaristo, 25, IT-asiantuntija

Janne Salakka, 30, VTM, kansanedustajan avustaja

Rasmus Salminen, 28, FM, asiantuntija

 

Amanda Savo, 22, opiskelija

Sakari Seespuro, 19, it-asiantuntija

Tuukka Simonen, 39, toimitusjohtaja, yrittäjä

Mikaela Sundqvist, 39, FM, ympäristöbiologi

Jukka Surakka, 65, FT, tutkimuspäällikkö

Elena Svahn, 41, ekonomi

Marja Tommola, 41, asiantuntija

Jussi Tuimala, 38, KM, rehtori

Sampsa Turtiainen, 32, kokki

Tatu Vahala, 42, KM, luokanopettaja

 

Outi Vainio, 66, eläinlääkäri

Niklas Vaulanen, 20, opiskelija

Ville Vaurola, 39, FM

Konsta Weber, 37, ekonomi, liiketoiminnan kehitysjohtaja

Kukka-Maaria Wessman, 31, FM, tutkija

Jukka Vornanen, 36, FM

Matti Vähä-Heikkilä, 32, DI, asiantuntija

Tommi Väyrynen, 43, mielenterveystyön johtava ylilääkäri