Turun vihreä kunnallisjärjestö nimesi viisi uutta ehdokasta kevään 2021 kuntavaaleihin kokouksessaan torstaina 14.1. Vihreillä on nyt Turkuun nimettynä 93 kuntavaaliehdokasta.

Yksi uusista ehdokkaista on 28-vuotias diakoni Elina Okko, joka on ensimmäistä kertaa ehdolla.

–  Haluan omalta osaltani varmistaa sen, että kaikkien olisi hyvä asua Turussa. Työssäni kohtaan paljon ihmisiä, joiden kohdalla palvelut eivät ole syystä tai toisesta toteutuneet kunnolla, joten haluan toimia erityisesti heidän äänenään. Haluan tuoda päätöksentekoon myös yhden kirkon työntekijän ja uskovaisen näkökulman ja edistää kaupungin yhteistyötä kirkon ja järjestöjen kanssa, Okko sanoo.

Ehdokashankinnasta vastaava kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Jakke Mäkelä on tyytyväinen tilanteeseen.

– Poikkeustilanteesta huolimatta olemme onnistuneet löytämään erittäin innostuneita ehdokkaita erittäin monipuolisilla taustoilla. Vaikeissa olosuhteissa juuri Vihreiden lämpimät ja positiiviset arvot tuntuvat herättävän vastakaikua ja halua lähteä vaikuttamaan, kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Mäkelä analysoi.

Vihreät asettaa kevään 2021 kuntavaaleihin Turussa täyden sadan ehdokkaan listan. Viimeiset ehdokkaat nimetään tammikuun lopussa. Vihreiden ehdokas Turun pormestariksi on Elina Rantanen.

14.1. nimetyt ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 13.6.2021, ehdokkaan ilmoittama titteli)

Joanna Kurth, 50, FM, hankepäällikkö
Elina Okko, 28, diakoniatyöntekijä
Henri Ovaska, 36, pokeriammattilainen
Aino Pohjanvirta, 28, valtiotieteiden ylioppilas, pääsihteeri
Sakari Seespuro, 19, it-asiantuntija

Lisätietoa:

kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riina Lumme, p. 044 070 5780

toiminnanjohtaja Olli Välke, p. 050 328 6410

Nimetyt ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 13.6.2021, ehdokkaan ilmoittama titteli)

 

Chia Abdullahpour, 38, omakielinen neuvoja

Janina Andersson, 50, pol.mag., toiminnanjohtaja

Assi Askala, 29, European key account manager

Theresia Bilola, 38, kestävän kehityksen politiikan tutkija

Anita Birstolin, 68, TtM, psykoterapeutti

Kati Dibàk, 48, office manager

Teemu Ellä, 29, teollinen muotoilija

Sofia Engblom, 25, opiskelija

Sanna Forsell, 43, FM, asiantuntija

Jussi Fredriksson, 41, muusikko, toiminnanjohtaja

 

Pia-Maria Gardberg, 57, pol. mag, opintoneuvoja

Heidi Haapala, 44, sairaanhoitaja

Erika Halonen, 39, projektijohtaja

Inari Harjuniemi, 27, psykologian maisteri, tutkija

Roda Hassan, 52, tulkki, kääntäjä

Kurt Hedborg, 50, FM, toimittaja, lehtori

Jonas Heikkilä, 46, naturskollärare, HHJ

Teemu Helenius, 28, HuK, opiskelija

Alina Heywood, 22, IB-ylioppilas, sosiaalisen median sisällöntuottaja

Wolfgang Hirsch, 60, it-testaaja

 

Elina Huttunen, 19, opiskelija

Heidi Hyytiäinen, 29, muotoilija

Arja Iho, 63, VTM, johtava asiantuntija

Artturi Ilmanen, 26, opiskelija

Saara Ilvessalo, 31, OTM, universitetslärare i juridik

Kari Jakobsson, 41, DI, ohjelmistosuunnittelija

Sisu Juhanoja, 24, korkeakouluopiskelija

Jorma Jäntti, 61, VTK, operaattori

Jade Kataja, 29, taiteilija

Seppo Kemppainen, 55, FM, kehityspäällikkö

 

Riikka Kevo, 51, TaM, kauppat. yo

Jaana Kinnunen, 57, perheterapeutti

Riitta Koskimies, 60, lehtori

Alli Koskimäki, 29, luokanopettaja

Anni Kulmala, 40, sairaanhoitaja

Annika Laakso, 42, FT, yrittäjä

Tapio Lahti, 67, ICT-ammattilainen, eläkkeellä

Rauno Lahtinen, 53, FT, dosentti

Kati Laine, 40, arkeologian yo

Mikko Lampikoski, 45, yrittäjä

 

Liisa Laukkanen, 43, FT, lehtori

Emmi Lehtinen, 35, koulutussuunnittelija, toimintaterapeutti

Essi Lindberg, 39, FM, viestintäkoordinaattori

Riina Lumme, 28, VTK

Aino Marjamaa, 22, opiskelija

Anu Markkanen, 46, VTM

Ulises Marquez, 50, arkkitehti

Riina Mustonen, 47, KTM, FM

Jakke Mäkelä, 49, FT, fyysikko

Marjaana Mäkinen, 47, FT, tutkija

 

Selinä Nera, 20, ylioppilas

Meri Niemi, 28, tradenomi, tanssinopettaja

Ville Niinistö, 44, pol.mag., europarlamentaarikko

Matti Nikama, 32, VTM, tohtorikoulutettava

Olli Nordberg, 61, aluekoordinaattori

Venla Nurminen, 24, opiskelija

Hilkka Näse, 47, KM

Tuija Ollikkala, 64, VTM, fysioterapeutti

Asanti Owusu, 30, ravintolatyöntekijä, yhteisöpedagogiopiskelija

Jyri-Petteri Paloposki, 33, yrittäjä

 

Sanna Passoja, 34, keittiömyyjä

Vesa-Pekka Rantalainen, 66, eläkeläinen

Elina Rantanen, 42, FT, kehitysjohtaja

Laura Rantanen, 42, toimittaja

Tessi Rantanen, 24, lähihoitaja

Anna Rantasuo, 46, FM

Niina Ratilainen, 35, FM, asiantuntija

Siiri Rattasepp, 51, kokki, palveluohjaaja

Marko Reini, 42, yrittäjä

Jarimo Roivas, 44, KTK, talotekniikkavalvoja

 

Jere Saaristo, 25, IT-asiantuntija

Janne Salakka, 30, VTM, kansanedustajan avustaja

Rasmus Salminen, 28, FM, asiantuntija

Amanda Savo, 22, opiskelija

Tuukka Simonen, 39, toimitusjohtaja, yrittäjä

Mikaela Sundqvist, 39, FM, ympäristöbiologi

Jukka Surakka, 65, FT, tutkimuspäällikkö

Marja Tommola, 41, asiantuntija

Jussi Tuimala, 38, KM, rehtori

Sampsa Turtiainen, 32, kokki

 

Tatu Vahala, 42, KM, luokanopettaja

Niklas Vaulanen, 20, opiskelija

Ville Vaurola, 39, FM

Konsta Weber, 37, ekonomi, liiketoiminnan kehitysjohtaja

Kukka-Maaria Wessman, 31, FM, tutkija

Jukka Vornanen, 36, FM

Matti Vähä-Heikkilä, 32, DI, asiantuntija

Tommi Väyrynen, 43, mielenterveystyön johtava ylilääkäri