Turun vihreä kunnallisjärjestö nimesi 9 uutta ehdokasta kevään 2021 kuntavaaleihin syyskokouksessaan tiistaina 15.12. Kaikkiaan vihreillä on nyt Turkuun nimettynä 89 kuntavaaliehdokasta. Kunnallisjärjestö valitsi myös hallituksensa vuodelle 2021. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Riina Lumme.

Yksi uusista ehdokkaista on Tallinnassa syntynyt 51-vuotias kokki ja palveluohjaaja Siiri Rattasepp. Suomen ja Viron kaksoiskansalainen on asunut Suomessa 20 vuotta. Ehdokkaana Siiri Rattaseppin sydäntä lähellä ovat pienyrittäjien, julkisen liikenteen ja kaavoituksen asiat.

– Kunnan asiat kiinnostavat myös muunkielisiä asukkaita, mutta vaalikampanjat harvoin tavoittavat Turun venäjän- tai vironkielisiä asukkaita. Asioihin voi vaikuttaa äänestämällä kunhan tietää mitä asioita eri puolueet ajavat, Siiri Rattasepp sanoo.

Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riina Lumme on tyytyväinen uusista ehdokkaista.

– On hienoa, että epävarmasta tilanteesta huolimatta iso joukko rohkaistui jälleen lähtemään ehdolle. Ehdokkuus on monelle tapa vaikuttaa itse ympäröivään maailmaan, Riina Lumme kertoo.

Vihreät asettaa kevään 2021 kuntavaaleihin Turussa täyden 100 ehdokkaan listan. Vihreiden ehdokas Turun pormestariksi on Elina Rantanen. Ehdokkaita nimetään seuraavan kerran tammikuussa.

15.12. nimetyt ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 13.6.2021, ehdokkaan ilmoittama titteli)

Sofia Engblom, 25, opiskelija
Sisu Juhanoja, 24, korkeakouluopiskelija
Jorma Jäntti, 61, VTK, operaattori
Tapio Lahti, 67, ICT-ammattilainen, eläkkeellä
Emmi Lehtinen, 35, koulutussuunnittelija, toimintaterapeutti

Ulises Marquez, 50, arkkitehti
Anna Rantasuo, 46, FM
Siiri Rattasepp, 51, kokki, palveluohjaaja
Ville Vaurola, 39, FM

Lisätietoa:

kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riina Lumme, p. 044 070 5780

toiminnanjohtaja Olli Välke, p. 050 328 6410

Nimetyt ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 13.6.2021, ehdokkaan ilmoittama titteli)

 

Chia Abdullahpour, 38, omakielinen neuvoja

Janina Andersson, 50, pol.mag., toiminnanjohtaja

Assi Askala, 29, European key account manager

Theresia Bilola, 38, kestävän kehityksen politiikan tutkija

Anita Birstolin, 68, TtM, psykoterapeutti

Kati Dibàk, 48, office manager

Teemu Ellä, 29, teollinen muotoilija

Sanna Forsell, 43, FM, asiantuntija

Jussi Fredriksson, 41, muusikko, toiminnanjohtaja

Pia-Maria Gardberg, 57, pol. mag, opintoneuvoja

 

Heidi Haapala, 44, sairaanhoitaja

Erika Halonen, 39, projektijohtaja

Inari Harjuniemi, 27, psykologian maisteri, tutkija

Roda Hassan, 52, tulkki, kääntäjä

Kurt Hedborg, 50, FM, toimittaja, lehtori

Jonas Heikkilä, 46, naturskollärare, HHJ

Teemu Helenius, 28, HuK, opiskelija

Alina Heywood, 22, IB-ylioppilas, sosiaalisen median sisällöntuottaja

Wolfgang Hirsch, 60, it-testaaja

Elina Huttunen, 19, opiskelija

 

Heidi Hyytiäinen, 29, muotoilija

Arja Iho, 63, VTM, johtava asiantuntija

Artturi Ilmanen, 26, opiskelija

Saara Ilvessalo, 31, OTM, universitetslärare i juridik

Kari Jakobsson, 41, DI, ohjelmistosuunnittelija

Jade Kataja, 29, taiteilija

Seppo Kemppainen, 55, FM, kehityspäällikkö

Riikka Kevo, 51, TaM, kauppat. yo

Jaana Kinnunen, 57, perheterapeutti

Riitta Koskimies, 60, lehtori

 

Alli Koskimäki, 29, luokanopettaja

Anni Kulmala, 40, sairaanhoitaja

Annika Laakso, 42, FT, yrittäjä

Rauno Lahtinen, 53, FT, dosentti

Kati Laine, 40, arkeologian yo

Mikko Lampikoski, 45, yrittäjä

Liisa Laukkanen, 43, FT, lehtori

Essi Lindberg, 39, FM, viestintäkoordinaattori

Riina Lumme, 28, VTK

Aino Marjamaa, 22, opiskelija

 

Anu Markkanen, 46, VTM

Riina Mustonen, 47, KTM, FM

Jakke Mäkelä, 49, FT, fyysikko

Marjaana Mäkinen, 47, FT, tutkija

Selinä Nera, 20, ylioppilas

Meri Niemi, 28, tradenomi, tanssinopettaja

Ville Niinistö, 44, pol.mag., europarlamentaarikko

Matti Nikama, 32, VTM, tohtorikoulutettava

Olli Nordberg, 61, aluekoordinaattori

Venla Nurminen, 24, opiskelija

 

Hilkka Näse, 47, KM

Tuija Ollikkala, 64, VTM, fysioterapeutti

Asanti Owusu, 30, ravintolatyöntekijä, yhteisöpedagogiopiskelija

Jyri-Petteri Paloposki, 33, yrittäjä

Sanna Passoja, 34, keittiömyyjä

Vesa-Pekka Rantalainen, 66, eläkeläinen

Elina Rantanen, 42, FT, kehitysjohtaja

Laura Rantanen, 42, toimittaja

Tessi Rantanen, 24, lähihoitaja

Niina Ratilainen, 35, FM, asiantuntija

 

Marko Reini, 42, yrittäjä

Juha Rinta-Jouppi, 42, HTM, hallintopalveluyksikön esimies

Jarimo Roivas, 44, KTK, talotekniikkavalvoja

Jere Saaristo, 25, IT-asiantuntija

Janne Salakka, 30, VTM, kansanedustajan avustaja

Rasmus Salminen, 28, FM, asiantuntija

Amanda Savo, 22, opiskelija

Tuukka Simonen, 39, toimitusjohtaja, yrittäjä

Mikaela Sundqvist, 39, FM, ympäristöbiologi

Jukka Surakka, 65, FT, tutkimuspäällikkö

 

Marja Tommola, 41, asiantuntija

Jussi Tuimala, 38, KM, rehtori

Sampsa Turtiainen, 32, kokki

Tatu Vahala, 42, KM, luokanopettaja

Niklas Vaulanen, 20, opiskelija

Konsta Weber, 37, ekonomi, liiketoiminnan kehitysjohtaja

Kukka-Maaria Wessman, 31, FM, tutkija

Jukka Vornanen, 36, FM

Matti Vähä-Heikkilä, 32, DI, asiantuntija

Tommi Väyrynen, 43, mielenterveystyön johtava ylilääkäri