Turun vihreä kunnallisjärjestö nimesi 19 uutta ehdokasta kevään 2021 kuntavaaleihin kokouksessaan keskiviikkona 2.9.2020. Kaikkiaan vihreillä on nyt Turkuun nimettynä 56 kuntavaaliehdokasta.

Ehdokaskaarti on osin varsin kokenutta, sillä nyt ehdolle lähti seitsemän nykyistä valtuutettua. Myös Ville Niinistö on ehdokkaana.
– Minulle on tärkeää europarlamentaarikkona pitää toinen jalka Turussa ja olla mukana vaikuttamassa rakkaan kotikaupunkini asioihin. Tänä aikana kaupungeissa tehdään paljon kestävän tulevaisuuden kannalta tärkeitä päätöksiä. Haluan olla mukana tekemässä Turusta vihreän pormestarin johtamaa kaupunkia, jossa panostetaan koulutukseen, ihmisten osallisuuteen ja ympäristön vaalimiseen, Ville Niinistö kertoo.

Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riina Lumme on iloinen uusista ehdokkaista.

– Tässä erässä iloitsen erityisesti siitä, että saimme paljon nykyisiä vaikuttajia mukaan vaaleihin. Lisäksi porukkamme kasvaa yhä monipuolisemmaksi uusien ehdokkaiden myötä, Riina Lumme toteaa.

Vihreät asettaa kevään 2021 kuntavaaleihin Turussa täyden 100 ehdokkaan listan. Ehdokkaita nimetään seuraavan kerran 13.10.2020 pidettävässä kunnallisjärjestön kokouksessa.

Vihreät nimeävät myös oman pormestariehdokkaansa lokakuun kokouksessa. Jos pormestariehdokkaan tehtävään on tarjokkaita enemmän kuin yksi, ehdokkaista järjestetään jäsenkysely syys-lokakuussa. Jäsenkyselyssä pormestariehdokkaan paikasta kilpailevat henkilöt ovat tiedossa perjantaina 11.9.

2.9. nimetyt ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 13.6.2021, ehdokkaan ilmoittama titteli)

Chia Abdullahpour, 38, omakielinen neuvoja
Janina Andersson, 50, pol.mag., toiminnanjohtaja
Kati Dibàk, 48, office manager
Erika Halonen, 39, projektijohtaja
Riitta Koskimies, 60, lehtori
Annika Laakso, 42, FT, yrittäjä
Mikko Lampikoski, 45, yrittäjä
Ville Niinistö, 44, pol.mag., europarlamentaarikko
Matti Nikama, 32, VTM, tohtorikoulutettava
Jyri-Petteri Paloposki, 33, yrittäjä
Vesa-Pekka Rantalainen, 66, eläkeläinen
Elina Rantanen, 42, FT, kehitysjohtaja
Tessi Rantanen, 24, lähihoitaja
Niina Ratilainen, 35, FM, asiantuntija
Mikaela Sundqvist, 39, FM, ympäristöbiologi
Jussi Tuimala, 38, KM, rehtori
Niklas Vaulanen, 20, opiskelija
Konsta Weber, 37, ekonomi, liiketoiminnan kehitysjohtaja
Jukka Vornanen, 36, FM

Aiemmin nimetyt ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 13.6.2021, ehdokkaan ilmoittama titteli)

Anita Birstolin, 68, TtM, psykoterapeutti

Teemu Ellä, 29, teollinen muotoilija

Sanna Forsell, 43, FM, asiantuntija

Pia-Maria Gardberg, 57, pol. mag, opintoneuvoja

Heidi Haapala, 44, sairaanhoitaja

Kurt Hedborg, 50, FM, toimittaja, lehtori

Jonas Heikkilä, 46, naturskollärare, HHJ

Alina Heywood, 22, IB-ylioppilas, sosiaalisen median sisällöntuottaja

Wolfgang Hirsch, 60, it-testaaja

Heidi Hyytiäinen, 29, muotoilija

 

Artturi Ilmanen, 26, opiskelija

Saara Ilvessalo, 31, OTM, universitetslärare i juridik

Kari Jakobsson, 41, DI, ohjelmistosuunnittelija

Jade Kataja, 29, taiteilija

Riikka Kevo, 51, TaM, kauppat. yo

Alli Koskimäki, 29, luokanopettaja

Anni Kulmala, 40, sairaanhoitaja

Liisa Laukkanen, 43, FT, lehtori

Riina Lumme, 28, VTK

Aino Marjamaa, 22, opiskelija

 

Anu Markkanen, 46, VTM

Riina Mustonen, 47, KTM, FM

Jakke Mäkelä, 49, FT, fyysikko

Marjaana Mäkinen, 47, FT, tutkija

Selinä Nera, 20, ylioppilas

Olli Nordberg, 61, aluekoordinaattori

Hilkka Näse, 47, KM

Tuija Ollikkala, 64, VTM, fysioterapeutti

Laura Rantanen, 42, toimittaja

Marko Reini, 42, yrittäjä

 

Jarimo Roivas, 44, KTK, talotekniikkavalvoja

Janne Salakka, 30, VTM, kansanedustajan avustaja

Tuukka Simonen, 39, toimitusjohtaja, yrittäjä

Jukka Surakka, 65, FT, tutkimuspäällikkö

Tatu Vahala, 42, KM, luokanopettaja

Kukka-Maaria Wessman, 31, FM, tutkija

Matti Vähä-Heikkilä, 32, DI, asiantuntija

Lisätietoja:
kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riina Lumme, p. ‭044 070 5780‬
toiminnanjohtaja Olli Välke, p. 050 328 6410