Turun vihreät esittää Elina Rantasta Turun kaupunginvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi. Kaupunginvaltuusto valitsee puheenjohtajan ensimmäisessä kokouksessaan 12.6. Vihreät saivat toiseksi suurimpana puolueena puolueiden välisessä paikkajakoneuvottelussa valtuuston puheenjohtajapaikan. Vihreille oli alusta asti selvää, että paikalle valitaan naisvaltuutettu, sillä Turun kaupunginvaltuustossa ei vielä koskaan ole ollut puheenjohtajana naista.

Elina Rantanen on neljännen kauden kaupunginvaltuutettu, joka on aiemmin toiminut mm. kaupunginhallituksen toisena varapuheenjohtajana, konsernijaoston puheenjohtajana, kaupunginvaltuuston toisena varapuheenjohtajana ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajana.

Olen ollut mukana kaupunginvaltuustossa 12 vuotta. Niiden aikana Turussa on menty monella mittarilla eteenpäin. Turusta on tullut halutumpi paikka asua ja talouskin näyttää pitkästä aikaa valoisammalta. Minulle on erittäin mieluisa tehtävä rikkoa lasikatto ja tarttua valtuuston puheenjohtajan tehtävään, sillä kaupunginvaltuustolla on tämän kehityksen jatkamisessa tärkeä rooli. Olen kiitollinen vihreiden ryhmälle tästä mahdollisuudesta, Rantanen sanoo.

Kaupunginvaltuusto käyttää kaupungissa ylintä päätösvaltaa. Se päättää mm. talousarviosta, strategiasta ja kaavoituksesta.

Turussa on tällä hetkellä ennennäkemätöntä pöhinää. Olemme onnistuneet aika hyvin elinkeinopolitiikassa ja talouden tasapainottamisessa. Samalla olemme pitäneet kiinni hyvistä palveluista, kuten subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, ja ryhtyneet vähentämään kasvihuonepäästöjä kunnianhimoisesti. Töitä pitää kuitenkin tehdä, jotta suunta on jatkossakin ylöspäin. Asuinalueiden eriarvoistumiseen ja kaupunkilaisten mahdollisuuteen osallistua on kiinnitettävä enemmän huomiota. On tärkeää, että maakunta- ja sote-uudistuksen kynnyksellä kaupunginvaltuusto on hereillä ja huolehtimassa Turun elinvoimaisuudesta tulevinakin vuosina, Rantanen linjaa.

Työkseen 38-vuotias Rantanen toimii kehitysjohtajana Rinnekoti-Säätiön harvinaisten sairauksien Norio-keskuksessa. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori ja valtiotieteiden maisteri. Hän asuu Luolavuoressa puolisonsa ja 9- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa.

Turun vihreiden kuntavaaliehdokkaista koostuva ehdokaskokous päätti 28.5. vihreiden paikkajakovalinnasta. Vihreiden valtuustoryhmä tekee sen pohjalta lopullisen esityksen kaupunginvaltuustolle 1.6., jolloin julkaistaan muut vihreiden paikkajaot sekä päätetään ryhmän puheenjohtajistosta.

Lisätietoja:
Niina Ratilainen, valtuustoryhmän puheenjohtaja
050 3787791

Elina Rantanen
050 3423279