Turun vihreät on julkaissut kuntavaaliohjelmansa, joka hyväksyttiin Turun vihreän kunnallisjärjestön kokouksessa keskiviikkona 22. tammikuuta.
– Ohjelma on valmisteltu erittäin hyvässä hengessä ehdokkaiden, valtuustoryhmän ja jäsenistön kanssa ja lopputuloksesta voi olla ylpeä. Vihreät on Suomen johtava kaupunkipoliittinen puolue ja Turun vihreiden vaihtoehto on ollut jo vuosikymmenten ajan selkeä ja kirkas. Vihreä Turku torjuu ilmastonmuutosta ja luontokatoa, kasvaa kestävällä tavalla ja takaa jokaiselle asukkaalleen oikeuden koulutukseen ja sivistykseen, linjaa Turun vihreän kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jyri-Petteri Paloposki.
Ohjelman lähtökohta on, että ilmastonmuutoksen estäminen otetaan huomioon kaikissa päätöksissä, jotta voimme turvata asukkaiden hyvän arjen tänään sellaisella tavalla, että seuraavillakin sukupolvilla on mahdollisuus yhtä hyvään elämään.
Vihreiden visiossa Turku kasvaa nykyisestä, mutta ympäristön ja ihmisten kannalta kestävällä tavalla. Liikkumisen runkona ovat joukkoliikenne, pyöräily ja kävely. Erityisesti panostetaan raideliikenteeseen ja sellaisiin liikennejärjestelyihin, jotka ehkäisevät kaupunginosien eriarvoistumista.
Vihreät aikoo pitää huolta myös Turun elinvoimasta. Turusta tehdään yrityksille houkutteleva kaupunki panostamalla koulutettuun ja osaavaan työvoimaan. Työllisyyspalveluiden hoito tulee uutena vastuuna kunnille. Vihreässä Turussa tunnustetaan, että maailman muuttuminen voi tarkoittaa myös työpaikkojen uudelleenjakoa. Siksi muutostilanteissa panostetaan voimakkaasti uudelleenkoulutukseen.
Koulutus ja sivistys ovat Vihreille sekä ihmisoikeus että investointi tulevaisuuteen. Ohjelmassaan Turun vihreät pitää huolta koulutuksen resursseista, koulujen ja päiväkotien tilatarpeista ja tilojen laadusta, henkilöstön jaksamisesta sekä sosiaalisen eriytymisen ehkäisystä. Turun tulee pitää yliopistokaupunkina huolta myös siitä, että korkeakouluopiskelijat haluavat pysyä Turussa myös valmistumisensa jälkeen.
Turun vihreät järjestää kuntavaaliohjelman julkistustilaisuuden Kahvila Tori-Otavassa torstaina 30.1. kello 18. Tilaisuudessa ohjelman esittelee Turun vihreän kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jyri-Petteri Paloposki. Kommenttipuheenvuorot ohjelmasta esittävät Turun kaupunkiympäristön apulaispormestari ja pormestariehdokas Elina Rantanen sekä Tampereen Vihreiden pormestariehdokas Jaakko Mustakallio. Puheenvuoron jälkeisessä paneelikeskustelussa panelisteina ovat Rantasen ja Mustakallion lisäksi Turun vihreän valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Riina Lumme.
Ohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan Turun vihreiden nettisivuilla: https://turunvihreat.fi/kuntavaaliohjelma-2025. Ohjelma käännetään ruotsiksi ja englanniksi ja tiivistelmä useammalle kielelle.