Turun mielialahäiriötyöryhmässä hoidetaan kaikki ne asiakkaat, joiden oireet eivät parane hetkessä, kuten masennukset, ahdistukset ja paniikkihäiriöt.
Tällä hetkellä (tilanne 26.9.2019) jonossa on 566 ihmistä, joilla ei ole joko mitään hoitosuhdetta tai joilla ei ole lääkäriä. Jonoon tulee koko ajan uusia ihmisiä, joten nykyisellä työvoimalla jonoja on mahdotonta saada purettua.
Tilanne on jatkunut vastaavana pitkään.
Kahdeksastatoista lääkäristä on tällä hetkellä käytössä kahdeksan täysipäiväisen lääkärin työpanos purkamaan jonoa, jossa ihmiset odottavat pääsevänsä tapaamaan lääkäriä.
Virat on saatava paljon tämän hetkistä tilannetta korkeammalla täyttöasteella täytettyä vuoden loppuun mennessä tai meillä on uhkana menettää osastolta viimeisetkin työntekijät.
Nykyisellä työntekijäresurssilla jonoja ei saada purettua. Jos mielialahäiriötyöryhmän mitoitusta ei saada pikimmiten kuntoon, on kaupungin vaihtoehtoisesti ostettava yksityiseltä palveluntarjoajalta vastaavat palvelut.
Hinta siitä, että emme anna ihmisille heidän tarvitsemaansa hoitoa on kova. Seurauksena voivat olla esimerkiksi lasten huostaanotot ja sairastuneiden ihmisten kasaantuvat vaikeudet, kuten vaikeaksi menevä taloustilanne.
Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut vaadimme, että Turku hoitaa mielialahäiriötyöryhmän henkilöstöresurssit kuntoon tämän vuoden aikana.
Laura Rantanen, kaupunginvaltuutettu, Vihreät